Otteluraportti Kady-SoVo

9.3.2019

Kady - SoVo 3-9 (1-3)

SoVo otti vakuuttavan vierasvoiton Jyväskylästä. Kotijoukkue Kady oli yllättävänkin aseeton pelinsä toimimaan saanutta SoVoa vastaan. Joukkueeseen tällä viikolla liittyneiden Arber Istrefin ja Italon neljän maalin johdolla SoVo näytti vahvuutensa. Tiiviisti puolustanut joukkue ja tehokkaasti vastahyökkäyksistä maaleja tehneet vieraat olivat omimmillaan. Pistepörssin kärkikaksikko Gezim Voca sekä Mergim Bushi säestivät hyvin neljällä maalilla.  Ainoastaan ottelun alussa vierailla oli hieman vaikeuksia ja virhetilin täytyttyä nopeasti pääsi Korsunov latamaan 10m Kadyn ainokaisen avausjaksolla. Sen sijaan yksi oma maali merkittiin kotijoukkueelle avausjaksolla. Kady tuli vielä maalin päähän toisella jaksolla Korsunovin laukauksella, joka kimpoili SoVo pelaajan kautta maaliin. Tämän jälkeen Voima juoksi jalat alta kotijoukkueelta ja naputti kolme maalia kahteen minuttiin. Korpela toi hieman lohtua kavennusmaalilla, mutta SoVo taiturit tyylittelivät vielän loppuun kolme näyttävää osumaa.

SoVolta oli vahva esitys ja tällä kertaa pakettikin pysyi kasassa loppuun asti kiitettävästi. Pohjanmaalle voidaan lähteä ensi viikonloppuna luottavaisin mielin ja joukkueseen liittyy vielä mukaan tänään huilanneet Valdrin Rashica, Tuomas Hakala, Moha ja Teemu Lammi

Tulossa jälleen kiihkeät kohtaamiset Sieviä vastaan. Minua ja Arbea siellä pohjanmaalla kuulemma jo odotellaan innolla. On vielä viikko aikaa treenata puolustuspelaamista sekä Arbe ja Italo saavat hyviä treenejä alle. Maalintekotaito on jo kohdallaan ja kanttikin alkaa pitää toivotulla tavalla. Manageri Ihalainen.

 

Tilastot:

Mergim Bushi 3+1

Gezim Voca 1+3

Arber Istrefi 2+1

Italo 2+0

Valdrin Seferi 0+1

Juho Pettersson 0+1

Paras pelaaja:

Marko Laaksonen