Otteluraportti Akaa - SoVo

9.1.2021

Akaa Futsal - SoVo Futsal 4-3 (1-2).

Akaassa nähtiin vauhdikas ja jännittävä futsal-liiga ottelu. Kotijoukkue oli saanut kaikki pelaajat kasaan ja halusi päästä kahden tappion jälkeen takaisin voittojen tielle. Sovo taisteli kuitenkin loppuun asti voitosta, mutta kotijoukkue oli lopussa vahvempi. SoVo johti ottelua yli 30 minuuttia, mutta 1-3 johtoasema kääntyi lopussa 4-3 tappioksi. Akaan voiton takuumiehenä oli Markus Rautiainen kahdella maalilla. Antti Korhonen oli SoVon onnistujia, sekä Nevzat Mustafa oli jälleen maalissa huikea. Paljon nähtiin hienoja yksilösuorituksia ja komeita kuvioita molemmilta joukkueilta. Akaa näytti taktista vahvuuttaan ja käänsi tukalasta asemasta voiton kotiin. SoVo sen sijaan sortui jälleen lopussa menettämään varmalta näytteneen voittonsa. Kotijoukkue voi olla kyllä tyytyväinen, että selvisi kahdesta selvästä virheestä kuin koira veräjästä.

Täytyy sanoa, että nyt kyllä harmittaa jätkien puolesta. Hyvin taisteltiin ja pieniin asioihin nämä tiukat pelit aina ratkeavat. Akaa oli lopussa vahva ja me menettiin ote voitosta. Selvä käsivirhe jäi viheltämättä 2-3 tilanteesta, josta pallo olisi kuulunut viedä 6 metriin. Vastustajan pelaajakin myönsi käsivirheen. Tämän lisäksi Rastoderkin selvisi selvästi punaisesta kortista. Näihin ollaan jo SoVossa totuttu käsimaalien ja nyrkkisankareiden myötä. Kun ei ole majustatus pelaajia, niin suut kiinni. Manageri Ihalainen.

Tilastot:

Arber Istrefi 1+0

Antti Korhonen 1+0 (tähtipelaaja)

Valmir Seferi 0+1

Akaa oma maali