Fc Kemi - SoVo

28.2.2022

Fc Kemi - SoVo 4-1 (3-0)

SoVo ei saanut parastaan irti toisessa pohjoisen kiertueen ottelussa. Fc Kemin Vesa Lilja ratkaisi kolmella hienolla osumalla jo avausjaksolla ottelun. Muutenkin kotijoukkueen hyökkäyskuviot olivat vaikeasti puolustettavissa SoVolta. Kemin varma syöttötyöskentely, esti myös vieraiden parhaan aseen vastahyökkäykset. Tauon jälkeen SoVo pääsi paremmin peliin mukaan ja onnistui  maalinteossakin. Vilho Ståhlström viimeisteli upeasti Nevzat Mustafan heittoavauksen. Kemin maalivahdin Bukian seikkailessa maalinsuulta. Hän meinasi lahjoittaa toisenkin maalin SoVolle, mutta tolppa pelasti Pyry Korhosen väliintulon. Tuukka Piikkaraisen 4-1 maali jäi ottelun viimeiseksi. SoVo onnistui luomaan muutaman maukkaan tilanteen toisella jaksolla, mutta kotijoukkue oli tänään selvästi vahvempi. Ilman Mustafan hyviä otteita numerot olisivat voineet olla pahemmat.

Pari pahaa nukahdusta pelin alussa, veti vähän liian nopeasti päät alas. Alussa ei oikein osattu puolustaa Kemin hyökkäyskuvioita, mutta tauolla Valdrin Seferi löysi siihenkin ratkaisun. Kopissa päätettiin, että toista jaksoa ei hävitä. Hyvin väännettiinkin 1-1 tasuri siitä ja muutama lisämaalikin oli lähellä. Kemi oli terävämpi tänään, vaikka piti tempoa matalana. Iso plussa jengille, kun varsinkin yöllä sekä seuraavana aamuna alkoi tippumaan huonoja uutisia terveystilanteesta. Nyt joudutaan keskeyttämään harjoittelun ainakin vähäksi aikaa, usean pelaajan terveydentilan vuoksi. Manageri Ihalainen.

Tilastot:

Vilho Ståhlström 1+0

Nevzat Mustafa 0+1

Paras pelaaja:

Valmir Seferi 

Varoitukset:

Mergim Bushi

Pyry-Ville Korhonen

Valmir Seferi paras pelaaja Kemissä.