Otteluraportti Akaa - SoVo

25.1.2024

Akaa Futsal - SoVo Futsal 5-1 (2-0)

Akaa futsal oli jälleen liian vahva kotikentällä SoVolle. Haastava arki-ilta ottelu Akaa Areenalla näkyi SoVon pelaajien otteissa kentällä. Hyökkäyspelaaminen oli viimeistä "kymppiä" lukuunottamatta melkoisen tahmeata ja lopussa kun maalintekotilanteita syntyi useitakin oli viimeistely luokattoman huonoa. Puolustuspelaaminen oli muutamaa harmillista virhettä lukuunomatta kohdillaan.

SoVon epäonninen oma maali ja puolustuspään pallonmenetys veivät Akaan 2-0 johdossa tauolle. Kunnaksen komea kaukoveto 3-0 maalissa heti toisen jakson alussa, vasta herätti vieraat kunnolla taistelemaan voitosta. Stankovicin 4-0 osuma tuli ohjauksena takatolpalta, karkeasta maalin ohi menevästä laukauksesta. Kolme harmillista osumaa veivät lopulta mahdollisuudet SoVolta pisteisiin. Ottelun loppuhetket olivat kuitenkin viihdyttävät, kun Akaakin lähti SoVon vauhtipeliin mukaan. Lopulta SoVokin onnistui maalinteossa, kun Antti Korhonen kavensi 4-1 ajassa 33.16. Ottelun loppupuolella Mergim Bushi, Rinor Karaca sekä Vilho Ståhlström saivat aivan "miljoonan taalan" maalintekopaikat, mutta palloa ei saatu verkon perille. Vastaavasti Akaakin pääsi muutamaan huippupaikkaan, mutta hyvän ottelun pelannut Nevzat Mustafa SoVon maalilla hoiti ne varmuudella. Lopulta Tero Intala niittasi tyhjiin loppunumeroiksi 5-1, kun SoVo haki ylivoimalla kavennusmaalia.

Ei oltu tänään parhaalla jalalla liikkeellä ja muutamalla pelaajallakin osui huono pelipäivä. Heti työpäivän jälkeen parin tunnin automatkat päälle, niin ei se ole ihaanteellinen lähtökohta kärkijengiä vastaan vieraissa. Akaa oli jälleen konemaisen hyvä ja kun vielä muutamassa maalissa pallotkin pomppikin heille niin tekemätön paikka oli. Pelillisesti pysyttiin hyvin mukana, mutta terävyys hyökkäyspäässä oli kateissa. Pallosta ei pidetty tarpeeksi huolta ja kyllä manageri jäi kaipamaan erästä 10 paitaa tänään. Antti Korhonen sekä Nevzat Mustafa pitivät joukkuetta pystyssä ja ilman heidän huippuotteita olisi voinut tulla ikäväkin ilta. Manageri Ihalainen.

Tilastot:

Antti Korhonen 1+0

Mergim Bushi 0+1

Paras pelaaja:

Mergim Bushi

Varoitukset:

Muslim Markhiyev

Parhaat Mergim Bushi SoVo ja Aleksi Pirttijoki Akaa.