Otteluraportti: Fc Kemi - SoVo
7.2.2021
Fc Kemi - SoVo 10-2 (4-1)
SoVon pohjoisen kiertue päättyi yhtä murheellisesti, kuin oli eilen alkanutkin. Tänään Tervahallissa isäntänä ollut Fc Kemi oli selvästi pirteämmällä jalalla liikkeellä ja iski murskalukemat taululle. Lopputulos hieman repesi lopussa, kun SoVo pelasi ylivoimalla ja kotijoukkue naputteli tyhjiin osumia mv Tomicin johdolla. Ottelun avausjaksolla Sovo sentään hieman pystyi pistämään kampoihin Kemille. Arber Istrefin maalilla Voima siiirtyi 0-1 johtoon ja ensimmäisen viiden minuutin aikana oli useita mahdollisuuksia kasvattaa johtoakin. Kotijoukkue kesti vieraiden alkurynnistyksen ja onnistuivat myös maalinteossa neljästi avausjaksolla. SoVo yritti päästä vielä peliin mukaan toisella jaksolla, mutta puolustuspään virheet kostauttuivat jälleen. Kemi iski taululle 6-1 ja loppu oli enää pelailua. SoVon ylivoimapeli tuotti yhden maalin, mutta omissa kolisi kolmesti niin ei sitäkään ollut muuttamaan pelin kulkua.
Jälleen SoVon onnistujat löytyivät nuorisokaartista. Ensimmäisen täyden liigapelin pelannut 17v Lopsin kasvatti Joel Salonen näytti olevansa tulevaisuuden huippuvahteja liigassa. Vilho Ståhlström ja Samuli Lainekin taistelivat hyvin kentällä ollessaan.
Olihan tämä täydellinen floppi koko viikonloppu. Taktisesti oltiin aivan tuuliajoilla, hirveä määrä henkilökohtaisia virheitä ja tasitelutahto loppui turhan aikaisin kummassakin ottelussa. Muutoksia tullaan näkemään se on varma. Tämän laivan kurssi on saatava kääntymään ja keinot siihen kyllä löydetään. Manageri Ihalainen.
Tilastot:
Arber Istrefi 2+0
Mergim Bushi 0+1
Tähtipelaaja:
Istrefi
Varoitukset:
Pyry Korhonen