Otteluraportti SoVo - Topv

26.9.2021

SoVo - Topv 6-1 (3-1)

SoVolla oli revanssipaikka kevään puolivälieräsarjasta, kun Topv saapui vieraaksi monarille. Tornion joukkue oli muuttunut aika lailla viime kaudesta, kun maajoukkuepelaajat olivat vaihtaneet maisemaa. Vieraat olivat avanneet kautensa vasta eilen Espoossa, kun SoVolle tämä oli jo neljäs ottelu. 

Vieraat olivat pirteällä jalalla liikkeellä koko avausjakson ja siirtyivät ansaitusti 1-0 johtoon Ville Niskalan osumalla. Maali syntyi harmillisesti Nevzat Mustafan torjunnasta, mutta tämän jälkeen ottelussa Nevi oli ohittamaton. Futsal tuntumaa tänään hakemassa ollut Gezim Voca näytti heti ensimmäisessa vaihdossaan vaarallisuutensa. Parin namupaikan jälkeen rävähti 1-1 tasoitus ja esityön tarjoili tutkapari Arber Istrefi. Arbe oli hyvällä pelipäällä ja maalasi vielä kahdesti jakson aikana. Maaleista oli suuri kiittäminen kovaan vireeseen tälle kaudelle päässyttä Mergim Bushia. Antti Korhosen johtaman puolustuksen avulla kotijoukkue pääsi näin johtosaemassa tauolle. 

Topv piti toisellakin jaksolla kotijoukkuetta tiukoilla ja paremalla viimeistelyllä olisi tullut varmasti kiihkeä loppu. SoVon puolustus toimi kuitenkin mallikkaasti koko ottelun ajan, vaikka hyökkäyspelaamisesta puuttui ehkä paras lennokkuus. Viimeistelyssä oli tarvittava määrä laatua ja siitä seurauksena nähtiin Rinor Karaqan ensimmäinen liigamaali 4-1 numeroiksi. Voitto alkoi ratketa Vilho Ståhlströmin taidokkaalla maalilla ja nuorukainen on tällä kaudella löynyt itsensä lopullisesti läpi liigaparketeilla. Loppunumerot 6-1 olivat Bushin taidonnäytettä ja Gimi oli tänään "man of the match". Pelin viimeiset viisi minuuttia kentällä taisteli kaksi somerolaisnuorukaista. Elmeri Andersson ja liigadebyytin tehnyt Jasper Joosela (s.2005). Kaksikko suoritui mainiosti, kun Topv haki ylivoimalla kavennusmaalia. Kehikot kolisivat useasti, mutta SoVo piti maalinsa puhtaana toisen jakson.

Tiukille jouduttiin tänään Tornion kanssa ja onneksi viimeistely oli meillä kohdallaan. Puolustuspelaaminen oli jälleen kurinalaista ja sillä paikattiin hieman tukkoisempaa hyökkäyspelaamista. Korhosen Antin, Mergim Bushin ja Valdrin Seferin pelaaminen oli jälleen esimerkillistä. Tasapainottavat pelaajat antvat tilaa meidän taitureille ja tämä näkyy tulostaululla. Erityisen tyytyväinen olin, kun kentällä viiletti somerolaista nuorta voimaa ja oikein tuplana. Loistavaa Elmeri ja Jappe!! Manageri/valmentaja Ihalainen.

Tilastot:

Arber Istrefi 2+2

Mergim Bushi 1+2

Gezim Voca 1+0

Vilho Ståhlström 1+0

Rinor Karaca 1+0

Antti Korhonen 0+1

Paras pelaaja:

Istrefi

Varoitukset:

Istrefi

Rinor Karqa avausmaali futsal-liigassa ja Jasper Joosela liigadebyytti

Palkitut: Arber Istrefi ja Ville Niskala