Otteluraportti SoVo - TPK
12.2.2022
SoVo - TPK 5-4 (2-3)
Varsinais-Suomen derby osa 2/2 tuli lopulta yhtä jännittävä kuin avausosassa Turun Samppalinnassa. SoVo piti kuitenkin futsal-valtikan tukevasti jo yhdeksännen vuoden ajan Somerolla ja jatkaa taistelua runkosarjan kärkisijoista.
Avausjaksolla vierailijat TPK oli huomattavasti paremmalla jalalla liikkeellä ja ainoastaan SoVo vahti Nevzat Mustafan hyvät otteet piti pelin tasaisena. TPK kävi ansaitusti kahdesti jo kahden maalin johdossa, 0-2 Fagerin sekä Sundin maaleilla. Toistamiseen 1-3, hyvän ottelun pelanneen Joona Forsströmin osumalla. Kotijoukkue pysyi pelissä mukana Antti Korhosen komealla kaukolaukauksella ja terävän vastaiskun päätteeksi kapteeni Mergim Bushin maalilla.
Tauolla SoVo sai ryhtiä otteisiinsa ja varsinkin avauspelaaminen parani nihkeästä ensimmäisestä jaksosta. Hyökkäyspelaamisessakin löytyi juoni jälleen ja tulostakin alkoi syntyä. Tasoitusmaali 3-3 lähti Mustafan hyvästä noususta sekä laukauksesta kohti takatolppaa. Väkevän ottelun pelannut nuori Vilho Ståhlström ohjasi pallon sisään ja paikkasi hienosti Arber Istrefin roolin pivot pelaajana. Kotijoukkue pääsi johtoon ensi kertaa ottelussa vasta ajassa 33.43. Toinen kotijoukkueen U-19 majupelaaja Jaakko Toivonen taisteli pallon itselleen ja tarjoili ottelun parhaalle pelaajalle Antti Korhoselle avopaikan mistä 4-3 numerot taululle. Hyvin nuori Toivonenkin pärjäsi kovassa paikassa pohjapelaajana tuuraten Valmir Seferin pelikieltoa. Lisää draamaa nähtiin lopussa, kun aikoinaan SoVossakin pelannut Atte Ekholm sai toisen varoituksen ja vieraat joutuivat alivoimalle. Aivan ylivoiman loppuhetkillä Antti Korhonen teki upean riiston ja Valdrin Seferin oli helppo viimeistellä 5-3 lukemat. TPK vahti Marko Laaksonen, joka pelasi aikoinaan viisi kautta ja 100 liigaottelua Sovossa oli voimaton kaksi - nolla tilanteessa. TPK tuli vielä lopussa "iholle", kun SoVo hölmöili kaksi rikettä ja Samuel Sibakov tykitti 10m 5-4 kavennuksen. Viimeisellä minuutilla nähtiin vielä "hässäkkää" SoVo maalilla, mutta Turun seudun paras futsaljengi selvisi voittajana.
Nihkeätä oli tauon jälkeen. Ekalla jaksolla ei päästy yhtään peliin mukaan, mutta onneksi toisella periodilla petrattiin ja hoidettiin pisteet kotiin. Tiesin että Arbea, Vallua ja Genzoa voi tulla ikävä, mutta hyvin loppujen lopuksi nuoret Vilho sekä Jaska hoitivat tonttinsa. Antti sekä Nevi näyttivät jälleen arvonsa joukkueelle ja kapteenin arvoisesti esiintynyt Mergim Bushi oli joukkueen kantavia voimia. Jotkut viisaat asiantuntijat ovat todenneet "hyvä joukkue voittaa huonallakin pelillä". Manageri/valmentaja Ihalainen.
Tilastot:
Antti Korhonen 2+1
Mergim Bushi 1+0
Valdrin Seferi 1+0
Vilho Ståhlström 1+0
Jaakko Toivonen 0+1
Nevzat Mustafa 0+1
Pyry-Ville Korhonen 0+1
Paras pelaaja:
Antti Korhonen
Varoitukset:
Guri Qerimi

Kapteeni Mergim Bushi oli voiton takuumiehiä.