Otteluraportti SoVo - Vieska futsal
5.12.2021
SoVo - Vieska Futsal 3-2 (2-1)
Sovon juhlapyhien tuplaviikonloppu alkoi voitokkaasti, kun liigan kärkijoukkueisiin kuuluva Vieska kaatui tiukkojen vaiheiden jälkeen. Liigassa vähiten maaleja päästäneen Vieskan puolustuksen murtamiseen tarvittiin kolme huikeata henkilökohtaista suoritusta. Huppuvahti Tomicin oli ensin antauduttava Valdrin Rashican kovan laukauksen edessä ja perään Valdrin Seferin taiturimainen saksipotkumaali vei SoVon 2-0 karkumatkalle. Maalia voidaan pitää yhtenä futsal-liigan historian upeimpana ja monarilla tälläistä ei ole nähty yli 20 vuoden futsalotteluiden aikana. Vieska kuroi vielä SoVon johdon tasoihin ja Henri Heikkilä näytti kahdella maalilla kuuluvansa edelleen liigan eliittiin. Kapteenin virkaa tänään hoitanut Mergim Bushi täytti velvollisuutensa kiitettävästi ja ratkaisi ottelun huikealla yksilösuorituksella. Loistavaa kautta pelaava Gimi näytti jälleen arvonsa joukkueelle ja ansaitusti kirjautti voittomaalin nimiinsä.
Kerrankin voidaan sanoa, että SoVo voitti ottelun hyvän puolustuspelaamisen ansiosta. Vieska onnistui puolustamaan hyvin SoVon hyökkäystilanteet ja varsinkin toisella jaksolla piti kotijoukkuetta pitkiä jaksoja ahtaalla. Pohjapelaajien Antti Korhosen sekä Valmir Seferin otteiden ansiosta oman pään pelaaminen oli tänään kovalla tasolla. Maalissa Nevzat Mustafa venyi jälleen oikeissa paikoissa koviin torjuntoihin ja ilman laitureiden Pyry Korhonen sekä Rinor Karaqan uhrautuvaista pelaamista olisi voitto voinut jäädä haaveksi. Todellinen taisteluvoitto koko joukkueelta tärkeässä paikassa.
Huomenna jatketaan, kun vieraaksi saapuu Riemu Jyväskylästä. Huimassa vireessä oleva Riemu pistää SoVon varmasti koville ja kotijoukkueelta vaaditaan samanlaista energiaa kentällä kuin tänään. Molemmat joukkueet ovat kolmen ottelun voittoputkessa ja huomisella voitolla noustaan jo neljän sakkiin kauden puolivälissä.
Tilastot:
Valdrin Seferi 1+0
Valdrin Rashica 1+0
Mergim Bushi 1+0
Valmir Seferi 0+2
Nevzat Mustafa 0+1
Paras pelaaja:
Valdrin Seferi
Varoitukset:
Antti Korhonen

Ottelun parhaat Valdrin Seferi ja Henri Heikkilä