Otteluraportti Topv - SoVo

25.2.2024

Topv - SoVo 3-4 vm 0-1 ja 3-3 (2-2)

Meri-Lapin kiertueen avausottelu Torniossa päättyi lopulta vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen SoVon kahden pisteen voittoon. Helpolla SoVo ei pisteitä saanut, vaan sitkeästi taistellut nuori Topv oli lähellä ottaa jopa täydet kolme pistettä.

SoVo sai lentävän lähdön otteluun, kun paluun viime kauden kotisaliin tehnyt Mergim Bushi tykitti jo ensimmäisellä minuutilla 0-1 numerot. Aikainen maali taisi viedä yhden "napsun" pois SoVon liikkeestä ja kotijoukkue rokottikin välittömästi hienon kuvion päätteeksi Santeri Kohosen osumalla. SoVo piti omaa peliä pystyssä lähinnä henkilökohtaisilla suorituksilla ja sen tuloksena Muslim Markhiyevin 1-2 maalia voidaan pitää tämän kauden yhtenä taitavampana yksilösuorituksena. Topv piti kuitenkin terävällä liikkeellä SoVon pelinavaamista hyvin pihdeissä ja sen aiheuttamasta pallon riistosta pääsi Elias Martikainen tasoittamaan taukotilanteeksi 2-2.

Toisella jaksolla SoVo otti yhä enemmän kenttätapahtumat haltuunsa, mutta maalinteko oli yllättäen kuin kuuluisaa "tervanjuontia". Muutamallakin SoVo taiturilla oli aivan "tuhannen taalan" paikkoja, mutta maalikehikotkin olivat loistavan ottelun pelanneen Topv veskarin Lari Honkasen parhaat kaverit. SoVon myllyttäessä kävi pallopelissä niin usein nähty tilanne, kun altavastaaja saa tilaisuuden niin verkot heiluu. Topv sitkeä taistelu oli lähellä tuoda täyden pistepotin, kun Elias Lantto tuikkasi lähes päätyrajalta 3-2 johtomaalin. Lopulta SoVonkin hyökkäys arsenaali sai tulosta aikaiseksi, kun Rinor Karacan kova laukaus painui vastustamattomasti yläkulmaan. Viimeisellä minuutillakin SoVo oli vielä ratkaista ottelun, mutta tuloksena vaan merkintä tuhrittuihin maalintekotilastoihin.

Jatkoillakaan ei osumia nähty ja lopulta oli edessä SoVon kauden kolmas voittomaalikilpailu. Tutut sankarit tulivat jälleen esille, kun maalitykki Mergim Bushi oli ainoa onnistuja kymmenestä vetäjästä. Jykevä SoVo vahti Niko Rikkilä esti kaikki Topv:n vedot ja kruunasi hyvän ottelunsa. Hän oli jo hetken vaihdossa saatuaan kovan iskun kylkeensä, mutta palasi voittokaasti maalin suulle. Kova suoritus 100% voittosuhteella koko kauden pelanneelta veskarilta.

Hyvä startti saatiin peliin, mutta jostain syystä jengi pelaili vähän kuin käsijarru päällä eka jakson. Parannettiin toiselle jaksolle, mutta oliko Topv hyvyyttä kun tyypillinen SoVo vauhdikkuus jäi vähän piippuun. Tuolla maalipaikka määrällä olisi pitänyt pystyä tappamaan peli hyvissä ajoin. Hyvin kuitenkin Topv taisteli ja pisti meidät lopulta ahtaalle. Ollaan kuitenkin kasvettu tämän kauden aikana hyvin henkisesti ja luotettiin omaan tekemiseen loppuun asti. Siitä jälleen palkintona parin pisteen voitto ja hyvin mielin valmistautumaan Kemiä vastaan sunnuntaina. Manageri Ihalainen


Tilastot:

Mergim Bushi 1+0

Muslim Markhiyev 1+0

Rinor Karaca 1+0

Valmir Seferi 0+1

Antti Korhonen 0+1

Adonis Sfishta 0+1

Paras pelaaja:

Mergim Bushi

Varoitukset:

Markhiyev

Korhonen

Bushi

Torniossa Futsal henkeä ja parhaita palkittuja. Mergim Bushi ja Valmir Seferi SoVo Elias Martikainen ja Jussi-Esko Berg Topv