Otteluraportti Vieska Futsal - SoVo

4.3.2024

Vieska Futsal - SoVo 3-0 (1-0)

Ylivieskassa nähtiin tasaväkinen kamppailu, minkä lopulta kotijoukkue vei nimiinsä paremmalla viimeistelyllä. Pallonhallinta ottelussa oli Vieskan nimissä, mutta SoVon luoma taktiikka tähän otteluun tuotti myös tarvittavan määrän maalintekotilanteita voittoon asti. Puolustuspelaaminen oli tiivistä kummassakin päädyssä ja kun maalivahdit Tomic Vieska sekä Mustafa Sovo olivat huippuvireessä jäivät maalit Vieskan kolmeen. Olli Pöyliön avausmaali tuli harmillisen helposti ja toinen osuma 4-3 ylivoimalla toisella jaksolla. Adonis Sfishtan pirteä peli päättyi toisella jaksolla, todella erikoisen tuomariratkaisun jälkeen. Ado oli todella lähellä maalintekoa jo avausjaksolla, mutta joutui Vieska vahti Tomicin provosoimana jättämään pelin kahden varoituksen seurauksena. SoVo sai aikaan vielä hyvän kirikin tappioasemassa, mutta maalinteko oli tänään tuskaista jopa maalitykki Mergim Bushilla. Lopullinen niitti nähtiin ajassa 36.31, kun Nelson Bello tykitti kulmatilanteesta 3-0 loppunumerot.

Hyvää taistelua ei tänään palkittu ja kyllä noista paikoista olisi pitänyt pistää peli jännäksi. Vieska sai ne tarvittavat osumat ja voittivat tuomaripelikin 3-0 tänään. Eihän tämä olisi Futsal-liiga, jos SoVon pelaaja ei saa punaista korttia vaikka oltaisiin kuin kuoropojat istumassa kirkossa. Saatu joukkuepeli aivan uudella tasolle, mutta maalinteko on alkanut tökkimään. Se saadaan kyllä tällä jengillä kuntoon nopeasti ja hoidetaan loput runkosarjan pelit kotiin. Manageri Ihalainen.

Tilastot:

Paras pelaaja:

Nevzat Mustafa

Varoitukset:

Adonis Sfishta 2 ja kentältä poisto.

Nevzat Mustafa palkittiin hienoista otteista SoVon maalilla.