SoVo Futsal - AU
2.4.2022
SoVo Futsal - AU 6-7 (5-4)
Runkosarjan päätöskierroksen ottelu monarilla tarjosi lopulta kunnon dramatiikkaa. Selvästi motivoituneempi voittamaan ottelua ollut AU, teki lopussa hienon nousun ja vältti putoamisen futsal-liigasta. Kotijoukkue SoVon esitys jäi todella aneemiseksi ja nuoren maalivahdin Joel Salosen iltapuhde tehtiin vaikeaksi. Heti ottelun alussa AU kuritti kahdella maalilla laiskasti puolustanutta kotijoukkuetta. SoVo hieman sisuuntui jakson edetessä ja kävi vaivattomasti naputtamassa viisi maalia. Tulituksen välissä vieraat kävivät tuikkamaasa vielä yhden osuman ja avausjaksolla nähtiin peräti yhdeksän maalia. Arber Istrefin toisella maalilla SoVo siirtyi 6-4 johtoon, toisen jakson alussa ja ottelu näytti olevan kotijoukkueen hallinnassa. Voima alkoi käyttää koko rosteria kentällä, mutta viimeinen silaus jäi tekemättä. AU käytti tilaisuutensa hyväkseen ja nousi vielä kolmella maalilla lopussa voittoon. Hienon taistelun ansiosta AU vältti suoran putoamisen futsal-liigasta. AU:n sankareita Mikke Louhela, Jani Luoma ja Tuomas Happonen kolmella tehopisteellä. SoVon tehokaksikko Istrefi ja Gezim Voca myös kolmella tehopisteellä.
SoVon Arber Istrefi voitti futsal-liigan runkosarjan pistepörssin kuudennen kerran tehoilla 29 + 18 = 47. Maalipörssin voiton Arbe jakoi SoVolle tutun Kadyn brassitaituri Italon kanssa 29 maalilla.
SoVo valahti runkosarjassa viidenneksi ja kohtaa puolivälierissä GFT:n Espoosta. Puolivälierät pelataan paras kolmesta systeemillä, eli kahdella voitolla jatkoon. Sarja alkaa sunnuntaina 10.4 Somerolla klo 15:00. Sarja jatkuu Espoossa lauantaina 16.4 ja tarvittaessa sunnuntaina 17.4.
Tilastot:
Gezim Voca 2+1
Arber Istrefi 2+1
Antti Korhonen 1+0
Valmir Seferi 0+1
Valdrin Seferi 0+1
Paras pelaaja:
Voca

Gezim Voca palkittiin SoVon parhaana.