SoVo - Kady
14.1.2023
SoVo - Kady 5-11 (2-4)
SoVon hurja tykitys alussa ei kantanut joukkuetta voittoon asti. Vierailija Kady tuli vahvalla esityksellä ohi ja meni lopussa suurinumeroiseen voittoon.
Arber Istrefi ja Gezim Voca tahdittivat pelin alkuminuutit ja 38 sekunnissa taululla oli 2-0 numerot. Ensimmäisen viiden minuutin aikana SoVolla oli vielä muutama hyvä paikka lisää lyödä kunnollinen tyrmäysalku hallitsevalle mestarille. Kady näytti kuitenkin, kuinka hyvin se joukkueena pystyy kääntämään pelejä voitokseen. Omaan taktiikkaan luottaen Jailson ja vieraiden paras Tero Intala tasoittivat ottelun jakson puolessa välissä. Hyvätasoisen sekä kiihkeän jakson loppupuolella T.Intala niittasi 10m vapaapotkusta johtomaaliin ja harmillisen oman maalin tuomana Kady meni 2-4 taukojohtoon. Paljon herätti tunteita, myös avausjaksolla erotuomareiden "kovat" ratkaisut.
Toisen jakson alussa SoVo tuli vielä maalin päähän hyvän kuvion päätteeksi Istrefin maalilla. Kadyn supermies T.Intala kuittasi kuitenkin nopeasti jälleen vieraat kahden maalin johtoon. SoVon murheellisten otteluiden viimeisten kymppien sarja sai jälleen jatkoa. Vieraat rokottivat lähes joka ikisestä maalintekopaikasta ja SoVon Valmir Seferin sekä Istrefin kavennusmaalit eivät riittäneet taisteluun pisteistä. Lopun ylivoimalla pelaaminen tuotti kotijoukkueelle ainoastaan takaiskumaalit omaan päätyyn ja turhankin suuret tappioluvut.
Kadyn voiton takasivat hyvä joukkuepelaaminen ja Niila-Ville Laitisen tärkeät torjunnat pelin ratkaisuhetkillä. Tero Intalan neljä maalia oli kova suoritus, varsinkin kun niillä "napsahti" SoVon selkäytimessä joka kerta. SoVo oli löytänyt taistelutahtonsa takaisin, mutta tietyt osa-alueet vähittiin 6-0 kuten lopputulos näyttää. Muslim Markhiyev oli pirteä uransa ensimmäisessä futsal-liiga ottelussa ja hänestä tulee olemaan vielä paljon hyötyä SoVolle.
Hyvä yritys taistella voitosta katkesi jälleen harmillisesti kentän toisessa päässä ja eikä pelikentän sivullakaan ihan virheetöntä tekemistä ollut. Kady näytti miten rutiinilla homma hoidetaan kotiin ja ihailtavan vahvaa tekemistä vaikeillakin hetkillä heiltä. Nyt oli sentään tekemisen meininkiä kentällä meidän jengiltä, kun saataisiin vielä se pakka pysymään kasassa koko pelin. Vaikeita aikoja eletään, mutta uskon että täältä tullaan vielä ja kevättä kohden alkaa homma loksahtamaan paikoilleen. Manageri Ihalainen.
Tilastot:
Arber Istrefi 2+2
Gezim Voca 2+0
Valmir Seferi 1+0
Antti Korhonen 0+1
Pyry-Ville Korhonen 0+1
Paras pelaaja:
Voca
Varoitukset:
Antti Korhonen
