SoVo - Pato
15.8.2026
SoVo - Pato 3-3 (2-0)
SoVo aloitti preaseason kautensa vauhdikkaalla ottelulla ykkösen Tervakosken Patoa vastaan. Matinkylän perjantain myöhäisillassa nähtiin kaksijakoinen ottelu. Liiga Sovo hallitsi 35 minuuttia ottelua, mutta Pato tuli viimeisen viiden minuutin aikana tasoihin. Aivan lopussa Pato oli jopa viedä ottelun nimiinsä, mutta hukkasi aivan avopaikan. Tyypillinen kauden ensimmäinen ottelu molemmilta joukkueilta. Oli paljon hienoja suorituksia ja vastapainoksi kummaltakin välillä puolustus aukesi turhan helposti. SoVolla oli hitusen verran enemmän hyviä maalintekotilanteita ja Padon maalit olivat enemmän SoVon sekoilua kun kauniita kuvioita. Toisaalta Pato hukkasi muutaman tuhannentaalan paikan. Hyvän esityksen Pato jätti itsestään ja varmasti on ykkösen kärkijengejä. SoVon peli oli ajoittain hyvällä mallilla, kun vielä Antti Korhonen sekä Riku Oras laitetaan soppaan mukaan alkaa olemaan keitto valmis.
SoVon riveissä nähtiin kaksi uutta peluria, kun Altin Pllana sekä Heydar Mohammadi tekivät ensi esiintymiset. GFT:n nuorista olivat kokemusta hakemassa Sebastian Laakkonen sekä Severi Mäkelä. Hyvin nuoret pojat pärjäsivät ottelussa. SoVosta voidaan nostaa esiin Johannes Karan hienot otteet maalinsuulla ja komea nollapeli avausjakson pelin jälkeen. Kokenut liigakaksikko Musu Markhiyev sekä Vallu Seferi pyörittelivät peliä ajoittain todella helpon oloisesti. Kaksikko värkkäsi myös "urheiluruutu maalit". Pllana oli todella pirteällä pelipäällä ja yksi komea maalikin nähtiin.
Valmentaja Räisänen näki hyviä juttuja, mutta myös paljon aihioita tuleville treenipäiville. Kimin haastattelu nähtävissä SoVon somekanavilla.
Tilastot:
Muslim Markhiyev 1+1
Valmir Seferi 1+1
Altin Pllana 1+1
Varoitus:
Adonis Sfishta.
Kookonpano:
Johannes Kara mv 20min.
Anwar Abdi mv 20min.
Mourad Amehri
Mohammadi Heydar
Muslim Markhiyev
Valmir Seferi C
Altin Pllana
Sebastian Laakkonen GFT
Severi Mäkelä GFT
Erno Paappanen
Adonis Sfishta
