Vuosi vaihtuu

31.12.2022

Futsal-liigan 2022 - 2023 runkosarja on nyt puolessa välissä ja SoVo lähti tauolle sijalta kuusi. Voima keräsi 16 pistettä 11 ottelussa. Runkosarjan avauspuolisko oli hyvin kaksijakoinen, kun viiden ottelun jälkeen oli vain yksi kotivoitto. Loput kuusi ottelua sujuivat huomattavasti paremmin ainakin pisteiden valossa (13). Pelillisesti ei päästy kuitenkaan kuin muutamassa ottelussa vaaditulle tasolle. Otteluiden sisälläkin tapahtui liian paljon heilahduksia.

SoVon kokoonpanossa nähdään hieman muutoksia tammikuun aikana. Huikean alkukauden pelannut Vilho Ståhlström aloittaa asepalveluksen heti vuoden alussa ja joutuu jättämään varmuudella väliin ainakin loppiaisen pohjoisentuplan. Rinor Karaca on ollut Kosovossa joulukuun puolesta välistä lähtien ja hänen paluuta odotellaan tammikuun lopulla. Hanad Mohamedin lainasopimusta ykkösen EBK:ssa tullaan jatkamaan hänen henkilökohtaisesta toiveesta. Oskari Hietanen on vihdoin tervehtynyt kahden kuukauden sairastelun jälkeen ja on hakemassa kovaa vauhtia pelikuntoa. Flunssa-aalto on päässyt harmillisesti riehumaan joukkueen sisällä kahden viikon aikana, mutta toivotaan joukkueen olevan täydessä iskussa ensi viikon alusta lähtien. Yksi uusi mielenkiintoinen pelaaja on ollut mukana harjoituksissa kahden viikon ajan ja hänen jatkostaan kuullaan lisää ensi viikolla.

Runkosarjan syyskierros ei mennyt meiltä ihan putkeen. Varsinkin alussa meillä oli suuria vaikeuksia saada parasta potentiaalia irti kaikista pelaajista. Pisteidenkin valossa ei päästy omalle tasolle, kun yleensä saadaan kasaan 18 -20 pistettä. Yhtään pistettä ei saatu sarjan top5 joukkueilta ja siinä valossa pitää otteiden parantua kevätkierroksella. Tällä rosterilla täytyy saada irti enemmän joukkueesta ja taistella tasapäisesti kärkijoukkueita vastaan. Positiivista oli nuorten pelaajien esiintymiset: Vilho Ståhlström nosti itsensä joukkueen avainpelaajiksi ja pelasi upeasti Istrefin sekä Vocan rinnalla. Blend Doroci oli varmasti joukkueen tehokkain pelaaja peliaikaan verrattuna ja hänen vastuunsa kasvaa varmasti kauden edetessa. Niko Rikkilä näytti kahdessa viime ottelussa haastavansa ykkösmaalivahdin tontin SoVossa. Oskari Hietanen oli alkukierrosten positiivisin pelaaja, mutta harmillinen sairastuminen katkaisi hyvän alkukauden. Joukkueen kuopus Jasper Joosela kärsi myös sairasteluista loppuvuoden ja hänenkin toivotaan palaavan alkusyksyn tasolle. Joukkueessa on hyvä tasapaino tällä hetkellä ja lisää taituruutta saatetaan nähdä jo seuraavassa kotipelissä ennakoi: Manageri Ihalainen.


Täältä tullaan vuosi 2023 Vamos SoVo!