SoVo Naiset kauden 2021 yhteenvetoa
26.10.2021
Syksyllä 20 kun aloiteltiin kokoamaan joukkuetta seuraavaksi kesäksi, näytti heti siltä, että pitkäaikainen haave ison kentän peleistä toteutuisi. Olisi myös koko futsal kausi aikaa tutustuttaa pelaajia toisiinsa. Syyskuusta eteenpäin tehtiin hommia futsalin puolella ja pelattiin harkkapeli ja ensimmäinen turnaus, kunnes korona päätti sen talvikauden joukkue toiminnan joulukuun alkuun.
Seuraavan kerran kunnon joukkueharjoituksia saatiin koronarajoitusten puitteissa, kesäkuun alussa alle kaksi viikkoa ennen sarjakauden alkua. Joukkueen ikärakenne on hyvin tulevaisuuteen tähtäävä, sillä valtaosa pelaajista oli kauden alussa 13-20-vuotiaita, ja yli 20-vuotiaita joukkueessa oli vain kourallinen. Joukkueesta lähes puolet pelasi kesän aikana, myös naapuriseurassa t15 sarjaa.
Harjoituksissa kirmasi innokkaasti 20-30 pelaaja koko kesäkuun, pelattiin kaksi sarjapeliä, joissa saatiin lähinnä kokemusta ison kentän pelistä, jota suurimmalla osalla ei ollut yhtään. Heinäkuun pelit olivatkin jo jonkun verran joukkuepeliä, ja vaikka voittoja ei vielä tullut, niin saatiin ensimmäinen sarjapiste tasapelillä, joka lopun tasoituksen jälkeen tuntui voitolta. Heinäkuussa iso osa joukkueesta kävi myös pelaamassa suviheinä turnauksessa, josta joukkueen pelaajilla oli kotiin tuomisina kultaa ja hopeaa. Heinäkuussa oli aika paljon rippikoulu ym. kiireitä ja elokuun ensimmäinen peli olikin joukkueelta ehkä kauden sekavin suoritus. Elokuun loput pelit olivatkin vahvaa suorittamista joka suuntaan kentällä paitsi maalinteko, kaikki elokuun pelit pelattiin tekemättä maaliakaan. Pientä turhautumista sen suhteen näkyi mutta joukkue kasvoi ryhmänä ja joukkuehenki nousi. Syys-lokakuussa oli kolme vierasottelua sekä kauden päättävä kotiottelu. Harjoitusvahvuus ei koulujen ja muiden lajien alkamisen takia ollut enää niin suuri mutta menoa ja meininkiä harjoituksissa oli sitä enemmän. Hallittiin kolmea peliä neljästä kokopelin ja siinä neljännessäkin oltiin toisella jaksolla se parempi joukkue. Selkeästi pelaajat olivat oppineet pelaamaan joukkueena. Nuorelle joukkueelle sattui jonkun verran virheitä otteluissa, joista vastustajat usein pääsivät tekemään voittoon tarvittavat maalinsa, tosin se kertoo myös, että itseluottamusta omaan peliin on. Kauden päättävässä ottelussakin vastustaja pääsi kahden maalin johtoon, pikku virheiden ansiosta. Toisella jaksolla sitten maalihanat lopultakin aukesivat ja hieman paikkoja tuhlaillut joukkue iski myös viisi maalia ja kausi oli mukava päättää selkeään voittoon.
Hieno kesä jalkapallon parissa, mahtava jalkapallosta nauttiva jengi, jonka iloista ilmettä ihasteli vastustajat kateellisina kauden mittaan. Nähdään jalkapallon merkeissä keväällä 2022, nyt futsalia.
Mika Kokkinen