SoVo P10-11 kauden 2021 yhteenvetoa

23.10.2021

Joukkueemme kausi pääsi alkuun 8.4. ensimmäisillä yhteisharjoituksilla. Torstaina 21.10. mennessä olemme harjoitelleet yhteensä 46 kertaa. Joukkueen ahkerimmat harjoittelijat olivat Veeti Oksanen (41) sekä Unto Hälli ja Samuel Murtolahti (40).

Toukokuussa emme saaneet järjestää vielä kotiturnausta, joten kauden avaus tapahtui Salossa 6.6. Tilanne oli hyvin erikoinen, sillä alla ei ollut ainuttakaan jalkapallo-ottelua pitkiin aikoihin. Kotiin tuliaisina vieraskentältä oli yksi piste kolmesta ottelusta. Seuraavista turnauksista ja tarkemmin mainittuna 14 ottelusta saimme kasaan kolme voittoa ja kaksi tasapeliä, loput päättyivät tappioon.

Joukkueemme parhaimpana asiana vuodelta 2021 voidaan pitää toisen valmentajan rekrytointi. Joskus hyvät asiat löytyvät läheltä ja niin kävi myös meidän tiimille. Miika Murtolahti "kaapattiin" FJK:n edustuksen päävalmentajan tontilta ja yhteistyö Teemu Kujanpään kanssa on tuonut uusia tuulia joukkueemme toimintaan. Tämä kaksikko jatkaa ensi vuonna joukkueemme valmentajina, vaikka tulijoita olisi valmentajien paikalle ollut jonoksi asti.

Toimintaamme on VOIMAkkaasti ohjannut iloinen joukkuehenki, kunnioitus pelaajia ja jalkapallokulttuuria kohtaan sekä yhä parantunut työmoraali niin harjoituksissa kuin otteluissakin. Tärkeimpänä seuramme ja joukkueemme ajatuksena on liikuttaa nuoria ja kasvattaa heitä toimimaan seuratyön parissa. Mahdollisesti heistä kasvaa seuraavia valmentajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, huoltajia tai kahviovastaavia?

Harjoituksia jatkamme yhä iltojen pimetessä tiistaisin ja torstaisin uusien tekonurmivalojen loisteessa niin kauan kunnes lumi ja kovat pakkaset sen estävät. Kiitoksia Someron kaupungille olosuhteiden luomisesta ja harrastuksen mahdollistamisesta.

Meidän joukkueessa katsotaan hyvällä muita liikuntaharrastuksia. Monipuolinen harrastaminen tukee lapsen kasvua ja kehitystä. Olemme jatkuvasti kuulolla, mitä muita lajeja joukkueemme arkisankarit harrastavat ja pyrimme omalta osaltamme vaikuttamaan joukkueemme harjoituspäiviin.

Someron Voimalla on hyvää yhteistyötä lähellä olevien jalkapallo- ja futsalseurojen kanssa. Meidän joukkueemme osalta olemme avanneet hieman yhteistyötä Salon Palloilijoiden kanssa. Muutama joukkueemme pelaaja (Niilo Talonen, Unto Hälli) ovat käyneet SalPan harjoituksissa lokakuussa. Parhaimmassa tapauksessa joku joukkueemme pelaajista jatkaa lajin parissa kovemmissa ympyröissä.

Teemu Kujanpää, Miika Murtolahti.