SoVo P17 kauden 2022 yhteenvetoa
29.10.2022
Kaudella 2022 SoVon 15-16v pojat hyppäsivät suoraan P17 sarjaan, koska P16 sarjaa ei ollut tarjolla. Näin ollen lähdettiin Läntisen alueen P17 Kolmoseen vähän altavastaajan roolissa haastamaan vanhempia pelaajia ja keräämään kokemusta. Tavoitteena oli kehittää joukkueen peliä sekä yksilöitä kauden aikana ja viime kauden tapaan peluuttaa osaa pelaajista myös miesten joukkueessa.
Kevätkauteen valmistautuminen jäi todella lyhyeksi kun talvi venyi pitkäksi. Emme saaneet yhtään harjoituspeliä alle ja harjoittelukin jäi vähäiseksi. Tämä myös näkyi peliesityksissä ja suoritukset vaihtelivat todella paljon. Ajoittain peleissä oli hyviä jaksoa, mutta välillä taas oltiin todella huonoja. Vaikean kevätkauden sijoitus oli lohkon seitsemäs, saldona neljä voittoa, neljä tappiota ja yksi tasapeli.
Kesätauolla pidettiin pieni paussi treeneistä, mutta muuten harjoiteltiin ahkerasti syyskautta varten. Syyskauden pelit alkoivatkin hyvin, peliesityksiet olivat hyviä ja pelistä huokui peli-iloa. Hymyä alkoi näkyä poikien kasvoilla ja otteluita oli mukava seurata kentän laidalta. Syyskausi alkoi kolmen ottelun voittoputkella ja SoVo taisteli lohkon ykköspaikasta, jolla pääsisi nousukarsintaan toisen lohkon ykköstä vastaan. Sitten vastaan tuli lohkon kärkijoukkueista KaaPo, jolle hävittiin selkeästi 0-3. KaaPo kuitenkin menetti pisteitä tulevissa peleissä ja näin SoVo taisteli edelleen loppuun asti lohkon ykköspaikasta. SoVo voitti loput pelit, mutta koki kuitenkin vielä harmittavan kotitappion SalPalle. Näin lohkon ykkössija meni ansaitusti Kaapolle kahden pisteen erolla.
Syyskauden saldona oli kahdeksasta ottelusta kuusi voittoa ja kaksi tappiota, näillä irtosi siis lohkon kakkosija. Maaliero oli 20-14 ja päästimme lohkon toiseksi vähiten maaleja. Kokonaisuutena kauteen voi olla todella tyytyväinen. Vaikean kevätkauden jälkeen joukkueen peli parani ja kehittyi. Varsinkin syyskauden alku oli todella hyvä ja peli kulki hienosti. Syyskauden loppussa oli pieniä haasteita kokoonpanon kanssa, kun pelaajia oli välillä paljon pois. Osaan peleihin mentiin ilman vaihtopelaajia, tai sitten penkillä oli vain 1-2 pelaajaa. Pojat kuitenkin taistelivat urheasti ja tsemppasivat loppuun asti.
Osa pelaajista oli myös miesten kuutosdivarin joukkueen peleissä mukana. Pojat saivat näissä mukavasti vastuuta ja onnistumisia tuli maalien muodossa sekä muutenkin. Harjoituksia P17 joukkueella oli kaksi kertaa viikossa, ja osa harjoituksista oli yhdessä miesten joukkueen kanssa. Harjoituksissa ja peleissä kävi pelaajia keskimäärin 12-16 kpl.